Saaralle ja Sakulle ainoa oikea asumismuoto on omakotitalo.
He rakensivat oman kodin Saimaan rannalle alle 25-vuotiaina.
Mikkelissä syntynyt Saku ja Varkaudesta Mikkeliin opiskelemaan muuttanut Saara viihtyvät Etelä-Savossa – vaan eivät kerrostalossa. Kumpikin on viettänyt lapsuutensa omakotitalossa ja yhteisessä uudessa talossa uskotaan viihtyvän vaikka koko loppuelämä. Tosin pariskunnalla on pitkä elämä edessä, sillä he ryhtyivät rakennuspuuhiin poikkeuksellisen nuorina. Kumpainenkin on täyttänyt uuden vuoden alussa 25. Saaran ja Sakun ikäero lasketaan minuuteissa. Sitä on tosiaan alle tunti.
Yhteiselämän alussa kokeiltiin kerrostaloasumista. Mutta se osoittautui nopeasti huonoksi ratkaisuksi. Varsinkin Saku tykkää touhuta vapaa-ajallaan. Kodissa pitää olla oma piha ja vapaus rytmittää tekemiset oman aikataulun mukaan.
Asumisjärjestelyt haluttiin muuttaa nopeasti ja aluksi etsittiin myyntiin tulleita valmiita taloja. Mieleistä ei kuitenkaan tullut vastaan. Katseet piti suunnata vapaisiin tontteihin. Hetkessä ei sellaistakaan löytynyt, koska pariskunta halusi reilunkokoisen pihapiirin ja omaa rantaa. Mielellään nimenomaan Saimaan rantaa.
Puolentoista vuoden tutkailun jälkeen paikka löytyi Ajosaaresta, alle 10 kilometrin päästä Mikkelin keskustasta. Maata on lähes 5000 neliötä ja rantaviivaa 60 metriä. Paikka on kertakaikkisen ihana. Pienessä saaressa on parikymmentä taloa, joista noin puolessa asutaan ympärivuotisesti.
Tonttikauppa syntyi maaliskuussa 2022 ja heti lumien sulattua ryhdyttiin maatöihin. Rakentamaan haluttiin päästä mahdollisimman pian.
Talokauppa tehtiin perhetutun kanssa
Saaran ja Sakun mielessä oli kompakti, arjessa käytännöllinen talomalli. Kolme makuuhuonetta ja asumispinta-alaa sadan neliön verran tuntuivat kooksi riittäviltä. Huoneiden sijoitteluun toivottiin selkeyttä. Pohjaratkaisu suunniteltiin itse. Yksikerroksisesta talosta toivottiin linjakkaan näköistä. Saimaalle suuntaavista ikkunoista haluttiin mahdollisimman suuria. Laatikkomaisen rakennuksen päälle haluttiin yksilappeinen katto.
Talopaketteja katsastaessa tutkittiin useiden valmistajien tarjokkaita. Myyjien joukosta löytyi tuttukin mies – Polarhousen paikallisedustajan vaimo on Sakun äidin lapsuudenaikainen ystävä. Tutun kanssa oli jouhevaa tehdä kauppaa ja ostopäätös syntyi nopeasti. Talo päätettiin rakentaa Polarhousen suurelementeistä, joiden seinissä on puukuitueriste. Näin varmistettiin hyvä sisäilma hengittävien seinien myötävaikutuksella. Seinät ovat vankkaa tekoa, kun niissä on tuhtia hirsipaneeleja sekä ulko- että sisäpinnoilla.
Elementtikuorman saapuessa Ajosaareen talotehtaan edustajat nostivat ne ripeästi paikoilleen ja talo sai suojakseen katon. Siitä eteenpäin talo rakennettiin itse valmiiksi sähkötöitä lukuunottamatta. Kolmehenkinen työporukka koostui Sakusta, hänen isästään ja yhdestä rakennuskokemusta omaavasta kaverista. Työ otti oman aikansa, kun kaikki kalusteasennuksetkin hoidettiin itse.
Rautakauppatavarat hankittiin mikkeliläisistä liikkeistä. K-Raudan ovi avattiin useaan kertaan, laatat ostettiin Tilespointin Mikkelin myymälästä ja kiintokalusteet hankittiin eteisen kaappeja lukuunottamatta Noblessan paikallismyymälästä. Jääkaappi hankittiin erikseen, muut keittiökoneet sisällytettiin kalustekauppaan.
Tunnelmallisesti vaalea sisustus
Saaran roolina projektissa oli loihtia taloon kodikas ilme. Hänen komennossaan oleskelutiloista tuli vaaleita. Lämpimän vaaleita eikä suinkaan valkoisia. Myös kalustettuna oleskelutilan valtaavat murretut sävyt ja musta, pyöreä ruokapöytä. Se on hämmästyttävän onnistunut kaluste valoisaan tilaan pehmentäen olohuoneen ja keittiön rajaa. Siro pöytä on huomattavasti onnistuneempi valinta kuin kookas ja neliskanttinen ruokailualusta. Kun vielä talvi-iltoina takkaan syttyy tuli, Saaran ja Sakun unelmakodissa elämä hymyilee.
Kiintokalusteet vaikuttavat kodin ilmeeseen tavanomaista voimallisemmin. Hiekansävyiset kaapistot ja saarekkeen kookkaus saavat keittiön näyttämään olohuoneeseen sulautuvalta baarilta eikä koneiden täyttämältä ruoanlaittokeskukselta. Samoin eteisessä kaapistot ovat huonekalumaiset ja sulautuvat kodin siroon kokonaisilmeeseen.
Kodinhoitohuoneeseen mennessä ja matkan jatkuessa kylpyhuoneeseen kodin värimaailma muuttuu totaalisesti. Niissä niin kalusteet kuin seinät ovat maskuliinisen tummia. Väritys on äärimmäisen tyylikäs ja kestää varmasti aikaa. Musta on väri, joka tulee olemaan aina muodissa.
Kolmesta makuuhuoneesta vain keittiön taakse jäävä, järvinäkymän tarjoava tila on toistaiseksi varsinaisessa käyttötarkoituksessaan. Siellä Saara ja Saku viettävät yönsä. Muut huoneet ovat enemmän tai vähemmän varastotiloina odottamassa mahdollista asukasmäärän kasvua. Edessä on pitkä yhteinen elämä unelmien kodissa.
Jääkaapin ovessa on Saarasta ja Sakusta valokuva, jossa lukee ”tuntuu aivan kodilta”. Rakentamaan lähtiessä asetettu tavoite on saavutettu.
Unelmasi toteutetaan meillä
Meille jokainen valmistuva koti, mökki tai huvila on jonkun oma unelma, jonka turvaajina haluamme kasvaa ja kehittyä pohjoisen Euroopan parhaiksi. Jutellaan lisää, millainen on sinun unelmasi.
Ota yhteyttä