Lämpohirsihuvila Levillä on tyylikäs ja energiatehokas ratkaisu

Tero Inkalan hiihtokeskushuvila on kuin mestarikokin maustama ja uunissa hitaasti kypsynyt lihapata. Iso ja makuja täynnä. Ja maistuu erityisen hyvältä pitkän moottorikelkkareissun jälkeen.

Tero on käynyt Levillä kelkkailemassa 15 vuoden ajan. Vihdoin koitti sopiva hetki rakentaa oma loma-asunto tuttuihin maisemiin, kun Kittilän kunta myi tontteja uudelta Laturakan alueelta. Tero hankki läheisen ystävänsä Juha Salmisen kanssa alueen kaksi viimeistä rakennuspaikkaa. Kaverukset rakensivat täsmälleen samanlaiset lomatalot vierekkäisille tonteille.

Teron talo valmistui vuoden 2019 pääsiäiseksi. Hän halusi siihen ehdottomasti lämpöhirsiset seinät luottaen niiden energiatehokkuuteen. Maalämmityksellä yli 200-neliöisen talon lämmityskustannukset olivat käyttöönotosta joulukuun alkuun mennessä alle 400 euroa.

Lämpöhirsitaloja valmistava Polarhouse on etenkin Ylläksellä mutta myös Levillä tunnettu talomerkki, jonka kaveruksetkin valitsivat talopakettinsa toimittajaksi. Rakennuksilla on hirsitalon ulkonäkö, vaikka niissä ei hirsirunkoa olekaan vaan kantavat seinät ovat tehtaalla valmistettuja elementtejä.

Lomailukäyttöä ajatellen talo on poikkeuksellisen suuri ja ainoastaan Teron ja 19-vuotiaan Ada-tyttären lomailuun suunniteltu. 218 huoneistoneliöön on sovitettu vain kolme makuuhuonetta. Teron huone on alakerrassa ja Adan yläkerrassa, josta löytyy myös vierashuone. Oleskelutilat ovat väljiä. Yläkerrassa on sohvanurkkaus, jossa mahtuu isollakin joukolla iltaa istumaan.

Kelkoille on oma tallirakennuksensa. Ne odottavat siellä valmiina Teron saapumista Kouvolan kodistaan tunturimaisemiin. Levin rinteetkin ovat toki vuosien aikana tulleet tutuiksi. Laturakan alue on tietä pitkin kulkien muutaman kilometrin päässä Levin palveluista.

Tero halusi sisustaa Levin talonsa tavanomaista rohkeammin korvaten perinteiset pintamateriaalit laadukkaammilla ja toki hinnakkaammilla vaihtoehdoilla. Apuna sisustuksen suunnittelussa oli kouvolalainen Design Studio Taimi. Monet sisustusratkaisuista ovat kuitenkin isännän omassa päässä syntyneitä.

Pintojen päävärejä ovat musta ja valkoinen. Puukuosia aidossa värissään löytyy lattiasta ja yläkatosta. Lattia on Parlan parkettia ja katto koivuviilua. Välikaton verhoiluun Tero valitsi vinyylin. Sen kävi paikan päällä asentamassa Ninapinta Oy. Vinyylikattoa käytetään yleisemmin kivitaloissa. Välipohja on poikkeava myös rakenteeltaan. Se on 45 millin paksuista kipsivalua.

Hirsipaneelein verhoillut elementtiseinät on maalattu valkoisiksi samoin kuin kolminkertaisilla kipsilevyillä päällystetyt väliseinät. Teron makuuhuoneessa ja eteisestä olohuoneeseen jatkuvassa seinässä pinta on luonnonkiveä. Aitan mustien liuskekivien paikoilleen asettelu vaatii aikaa ja asentajan ammattitaitoa. Kooltaan erilaisten liuskeiden yhteensovittaminen ei tapahdu hetkessä

Portaiden muotoa ja sijoituspaikkaa Tero mietti kerran jos toisenkin. Niiden tehtävä on erottaa olohuone sisääntulosta ja toimia taustaseinänä isolle takalle. Portaiden päässä on pieni lasikaiteinen sisäparveke. Sen merkitys on lähinnä esteettinen.

Talon valmistuttua kaikki huonekalut hankittiin Iskusta, josta Tero sai myös suunnitteluapua niiden sijoitteluun.

Keittiö Tero kävi Kouvolan Noblessa-myymälässä. Valinta oli helppo, sillä hän ihastui ensitöikseen mustiin vetimettömiin kalusteisiin. Ulkonäön lisäksi miellytti Noblessan tarjoama varustelu, erityisesti tyylikäs valaistus sekä yläkaappien sähkötoimiset ja kaukosäädettävät säleovet. Keittiö on tummasävyinen sisustustuksellinen kokonaisuus, kun Tero vielä valitsi Festivon kylmäkeskuksen ruoan säilytykseen. Keittiö on niin kutsuva, että siellä tulee tehtyä ruokaakin eikä tee mieli seikkailla Levin monipuolisessa ravintolamaailmassa. Ehkäpä sitä lihapataa, jonka valmistamista varten takan kyljestä löytyy leivinuuni.

Faktat ja tekijät

Valmistaja:
PolarHouse Oy

Kerrosala:
245,0 m²

Huoneistoala:
218,0 m²

Huoneluku:
3 h
Kerrosluku:
2
Energialuokka:
B
Runkomateriaali:
puu

Arkkitehtisuunnittelu:
PolarCad Oy

Rakennesuunnittelu:
PolarCad Oy

LVI-suunnittelu:
LVI Kaivola

Sähkösuunnittelu:
Ylitornion Sähkö Oy

Sisustuksen suunnittelu:
Tero lnkala, Design Studio Taimi

Rakenteet

Perustukset ja alapohja:
sokkelipalkkiperustus, maanvarainen laatta

Kantavat seinät:
lämpöhirsi suurelementti U 0,17

Ulkoseinämaalit:
Tikkurila

Ikkunat:
Kuhmo U 0,8

Ulko-ovet:
Kaskipuu Thermo, U 0,75

Väliseinät:
alakerta Siporex, yläkerta puurunko, 2-kertainen kipsilevy

Väliovet:
Jed-Wen Sound

Vesikattorakenteet:
karfravat liimapuupilarit ja liimapuupalkit, alushuopa Katepal Super ja Katepal palahuopa

Lämmitysjärjestelmä:
maalämpö Nipe, 2 x 200 m kaivo

Lvi-järjestelmä:
Wallox 140

Tulisija:
Uunisepät takka-leivinuuni Tunturi

Tulihormi:
Uunisepät

Sauna:
lauteet Lapinlaude, kiuas Iki-kiuas

Sisustus

Lattiapinnat:
Paria tammiparketti, iso laatta

Sisäkattopinnat:
pääkatto suomalainen koivuviilu, alakerta vinyylikatto Ninapinta Oy, ph ja s ja kkh lämpökäsitelty haapa

Seinäpinnat:
tapetti, luonnonkivi

Laatat:
Laattapiste, isot laatat

Kiintokalusteet:
Noblessa keittiö

Unelmasi toteutetaan meillä

Meille jokainen valmistuva koti, mökki tai huvila on jonkun oma unelma, jonka turvaajina haluamme kasvaa ja kehittyä pohjoisen Euroopan parhaiksi. Jutellaan lisää, millainen on sinun unelmasi.

 

Ota yhteyttä