Urheiluperheen lomakoti Ylläksellä

 

Olen kiinnostunut tästä mallista

Alppihiihdon EM-mitalistin komea loma-asunto

Vaikka hiihtokeskukseen lähdetäänkin ensisijassa nauttimaan suksillaolosta, tärkeä osa lomaa on myös mukava asuminen ja puitteet yhdessäololle. Alppihiihdon EM-mitalisti Riitta Ollikka-Laksola ja hänen aikuiset lapsensa Lasse ja Niina rakennuttivat Ylläkselle komean loma-asunnon. Suoralinjainen, 125-neliöinen lämpöhirsitalo on PolarHouse-tuotantoa.

Ylläksestä on tullut Laksoloille toinen koti, sillä perhe on lomaillut siellä kymmenenä talvena. Vuonna 2007 käynnistettiin oman mökin rakentaminen ostamalla vuoden alussa tontti. Huvilan suunnittelu ja neuvottelut PolarHousen kanssa oli käynnistetty, kun perheen isä, Ilveksen jääkiekkoilijana tunnettu Reijo Laksola, menehtyi äkillisesti. Perhe mietti taloprojektia ja päätyi viemään se loppuun.

Perheessä on kaksi aikuista lasta. 26-vuotias Lasse opiskelee Lapin yliopistossa ja selostaa urheilutapahtumia. Niina (22), menestyvä taitoluistelija, opiskelee Vierumäellä. Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti talvella 2006.

Ylläksen lomatalo on Riitan ja hänen lastensa ajatusten tulos. Sisustuksen osalta se valmistui syksyllä 2009 jolloin päästiin ensi kertaa lomanviettoon omaan taloon. Tilavan ja näyttävän talon pääasiallisia käyttäjiä ovat kuitenkin sitä vuokraavat yritykset.

Tontilla on rakennusoikeutta 250 m2, joten sille voidaan rakentaa toinen saman kokoinen talo. 1800 neliön tontista voidaan joko myydä vapaa puolisko tai rakentaa itse toinen loma-asunto. Lisärakentamisen mahdollisuus on huomioitu siten, että yhdestä talon sivusta on tehty ikkunaton.

Rakennusmääräykset edellyttivät tontille pyöröhirsitaloa. Laksolat päätyivät kuitenkin lämpöhirsitaloon, jonka ulkoverhoukseksi valittiin pyöröhirsipaneeli. Päätyterassista portaineen tulikin näyttävä kun sisäänkäynti haluttiin suoraan asuinkerrokseen eikä kiviseinäisen pohjaperroksen kautta. Alakerran varasto- ja teknisiin tiloihin on käynti ulkoa.

Pohjaratkaisu on perheen yhdessä suunnittelema ja talon yrityskäyttöä on ajateltu monin tavoin. Olohuone ja keittiö ovat yhtenäistä neliömäistä tilaa, jonka molemmissa päissä on korkeat ikkunat. Tila on valoisa ja avara. Musta ja valkoinen ovat kauttaaltaan hallitsevia värejä.

Keittiön 12 hengen ruokapöytäryhmä muodostuu kahdesta erillisestä pöydästä, jotka voidaan sijoittaa pitkittäin tai vierekkäin. Erinomainen neuvottelutila.

Talossa on kymmenen vuodepaikkaa. Alakerrassa on kaksi isoa makuuhuonetta, joista toinen on kylpy- ja saunatilojen välittömässä läheisyydessä.

Parvelle on nukkumapaikat kuudelle asukkaalle. Punainen vuodesohva avautuu kaksipaikkaiseksi vuoteeksi.

Riitan suunnittelema sauna on elämys. Lapin Lauteen lämpökäsitellystä haavasta valmistamille lauteille mahtuu kuusikin saunojaa. Tunnelmaa kohottaa graniittisen taustaseinän valaistus, joka on hankittu tamperelaisen kiekkomiehen Raipe Helmisen Powersetistä.

Tamperelaisesta Ritalasista ovat myös saunan lasitukset. Saunasta on upean kylpyhuoneen ja pukuhuoneen kautta suora yhteys vilvoitteluterassille ja yhteen makuuhuoneista.

Kodinhoitohuone on sijoitettu erilleen saunaosastosta, sisääntulon viereen. Näin hiihtokamppeet eivät monien loma-asuntojen tapaan häiritse saunontaa vaan niillä on oma asiaankuuluva paikkansa.

Faktat ja tekijät

Valmistaja:
PolarHouse Oy

Kerrosala:
181,8 m²

Huoneistoala:
164,3 m²

Huoneluku:
5 h + k
Kerrosluku:
1
Energialuokka:
B
Runkomateriaali:
puu

Arkkitehtisuunnittelu:
Tilaidea/ Pentti Laitinen

Rakennesuunnittelu:
PolarHouse Oy

LVI-suunnittelu:
Petri Pohjola

Sähkösuunnittelu:
Sähkötyöt Perkaus

Sisustuksen suunnittelu:
asukkaat

Rakenteet

Perustukset ja alapohja:
valettu sokkeli ja ontelolaatat

Kantavat seinät:
puurunkoiset suurelementit

Ulkoseinämaalit:
Tikkurila

Ikkunat:
Kuhmon ikkuna

Ulko-ovet:
Kaskipuu

Väliseinät:
kipsilevy

Väliovet:
Swedoor

Vesikattorakenteet:
Weckman prokantti peltikatto

Lämmitysjärjestelmä:
kaukolämpö + ilmalämpöpumppu

Lvi-järjestelmä:
Vesi-Piste Oy

Tulisija:
Uunisepät

Tulihormi:
Uunisepät

Sauna:
tervaleppä/Lapin laude Oy

Sisustus

Lattiapinnat:
Pergo vinyyli, Nordic White Oak

Sisäkattopinnat:
Cent-Listat sisustuspaneeli, maalattu mänty

Seinäpinnat:
maalattu kipsilevy, tehosteseinä Cent-listat Dyyni, valkolakattu mänty

Laatat:
Väriraitti Tornio

Kiintokalusteet:
Puustelli

Unelmasi toteutetaan meillä

Meille jokainen valmistuva koti, mökki tai huvila on jonkun oma unelma, jonka turvaajina haluamme kasvaa ja kehittyä pohjoisen Euroopan parhaiksi. Jutellaan lisää, millainen on sinun unelmasi.

 

Ota yhteyttä