Merellistä lomaa rantakalliolla, katajien kätköissä
Snappertuna on maineikas kylä Raaseporin kaupungin alueella. Upeat kalliorannat ovat haluttuja asuinpaikkoja ja hyvällä onnella täältä löytää tontin uudisrakennuksellekin. Kauniaisissa asuvan perheen hankkimalla peräti 1,5 hehtaarin tontilla on kalliorantaa, metsää, pieni peltokaistale sekä vanha ja edelleenkin hyväkuntoinen rantasauna.
Syksyllä 2010 valmistunut lomatalo on ahkerassa käytössä, sillä isäntäpariskunnan lisäksi perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta ja neljä lastenlasta. Talo valmistui sopivaan ajankohtaan isännän siirtyessä työelämästä eläkepäivien viettoon. Mukavaa tekemistä lomatalossa riittää sen valmistumisen jälkeenkin.
Arkkitehdin suunnittelema 120-neliöinen lämpöhirsitalo edustaa PolarHousen modernia Polart-mallistoa. Pitkänomaisen, selkeän talon yhdellä sivulla ovat kolme makuuhuonetta ja niiden jatkona toisessa päädyssä ovat keittiö ja sauna-kylpytilat. Toisella sivulla on suuri erkkerinomainen takka-olohuone ruokailutiloineen. Täällä ollaan kuin kalliolla ikään: ikkunoita avautuu kolmeen ilmansuuntaan. Kaikista makuuhuoneistakin on näkymät meren lahdelle.
Talon hyvin luontoon sointuva ulkoväri on Valtticolorin Poro ja sisällä seinät on käsitelty vaalealla Osmocolorilla. Lämmitysmuotona talossa on porakaivosta saatava maalämpö.
Arkkitehdin suunnittelema Polart -lämpöhirsitalo rakennettiin tontin korkeimmalle paikalle, tasaisen kallion laelle. Olohuoneen suurista ikkunoista avautuu upeat näkymät suojaiselle merenlahdelle – mutta mereltä puuston suojassa olevaa taloa ei helposti havaitse. Modernissa talossa on menneiden aikojen tunnelmaa ja rantarakentamisen huvilatyyliä.
Asukkaat ovat itse rakentaneet runsaasti terassia uuden rakennuksen edustalle ja keittiöpäätyyn. Terassilla ollaankin auringon ja merituulen syleilyssä koko kesäpäivän.
Ruokailutilassa on uusi Artekin pöytäryhmä. Ikkunoihin on hankittu rullaverhot, jotka vähentävät auringon lämpösäteilyä, mutta läpäisevät hyvin valoa. Tulisijaksi valittiin Tulikiven suoralinjainen vuolukivitakka.
Keittiö on pitkänomaisen olohuoneen päätynurkassa. Vaaleat kaapistot ovat Keittiömaailmasta.
Talossa on kompakti sähkösauna ja rantasaunassa perinteinen puukiuas. Vanhassa rakennuksessa on myös saunatupa ja iso terassi lähellä rantaa.
Vaaleat sävyt ja kaapistojen peiliovet tuplaavat makuuhuoneen tilavaikutelman.
Tunnelma syntyy yksityiskohdista. Snappertunan talossa monet perinne-esineistä ovat merihenkisiä.